sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Ultra Bra Ilosaaressa - unelmien täyttymys

Loppujen lopuksi vain harva lapsuudessa haaveiltu asia pysyy samana läpi elämän aikuisuuteen asti. Usein haaveet tulevat ja menevät iän mukana, vanhojen jäädessä vuosien myötä menneisyyteen ja uusien tullessa tilalle. Vielä harvemmin kuin lapsuuden haave pysyy samana vuosikymmenten läpi, samainen haave toteutuu. 

Minulla on ollut sama haave lapsuudesta lähtien. Se on ollut Ultra Bran konserttiin pääseminen. Ei varmaan ole vaikea kuvitella, minkälainen oli reaktioni, kun kuulin orkesterin tekevän paluukeikat tänä kesänä. Suurta innostusta, perhosia vatsassa, käsinkosketeltavaa jännitystä - ja lippujen varaaminen saman tien. Tuntui käsittämättömältä, että lapsuudesta saakka seurannut musiikillinen unelma saisi mahdollisuuden täyttyä. Mahdottomasta tuli mahdollista. Ajoitimme viiden viikon Interrailinkin siten, että sen loppuhuipennuksena on Suomeen palattuamme Ultra Bra Ilosaarirockissa.

Ultra Bra on ainoa bändi, jota olen todella fanittanut lapsuudesta aikuisuuteen. Musiikki puhutteli minua jo pienenä lapsena, ja puhuttelee edelleen. Se on kulkenut sanoituksineen, sävellyksineen ja tunnelmineen mukanani elämänvaiheesta toiseen. Olen löytänyt tuotannosta joitakin lauluja ikään kuin uudelleen elämän eri vaiheissa. Sehän on ihan parhautta - kuulla tuttu laulu uudessa elämänvaiheessa uusin korvin, ja löytää siitä jotakin, mitä ei ole ennen huomannut.

Odotukset keikan suhteen olivat siis lähtökohtaisesti todella korkealla. Kun on koko elämänsä kuunnellut bändin musiikkia ja haaveillut sen livenä kuulemisesta, ei rima voisi olla korkeammalla. Siinä on riskinsä, sillä korkeisiin odotuksiin saa harvoin todellisuutta samalla mitalla takaisin.

Menimme Ilosaarirockiin vain Ultra Bran takia. Sitä ennen kävimme katsomassa Sonata Arctican, Vesalan ja J. Karjalaisen keikat sekä kuuntelimme ohimennen paria muutakin artistia. Ne jättivät aika kylmäksi. Live-musiikkia on aina mukava kuunnella, mutta suurena elämyksenä en festareiden musiikkitarjontaa pitänyt. Ultra Bra oli päivän viimeinen esiintyjä, ja minulla malttamattomalla oli hieman vaikeuksia pysyä nahoissani iltaa odottaessani. Menimme varaamaan paikkoja päälavan läheisyyteen jo tuntia ennen keikan alkua, sillä halusin nähdä arvostamani muusikot muualtakin, kuin suurilta näytöiltä lavan reunoilta. 

''En malta odottaa. Paljonko kello on? Oi, en malta odottaa!'' Nämä olivat virkkeet, joita toistelin toistamisen perään keikan alkua odottaessamme. Kun parin vuosikymmenen odotus palkittiin, ja Ultra Bra asteli lavalle alkaen soittaa yhtä hienoimmista kappaileistaan, olin valtavissa tunnekuohuissa. Heikko valo -kappaleen soidessa liikutuksen kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Liikutus siitä, että pikku-Ilonan (ja isonkin) haave toteutui nyt oikeasti. Liikutus itselle tärkeästä kappaleesta. Liikutus siitä, että Ultra Bra kuulosti ihan mielettömän hyvältä heti ensimmäisistä sävelistä lähtien. Liikutus siitä, että tämä oli jopa parempaa, mitä olin uskaltanut toivoa. Odotukseni ylitettiin jo keikan ensi hetkistä lähtien.



On vaikea pukea sanoiksi puoltatoista tuntia, joista oli täysin myyty. Tai sanoittaa sitä, miltä tuntuu, kun pitkäaikainen ja mahdottomaksi luultu unelma toteutuu. Kelluin koko upean keikan ajan jossakin ihmeellisessä onnellisuuskuplassa. Se oli kertakaikkiaan ihanaa.

Ultra Bran lavakarisma oli omaa luokkaansa. Kokeneet esiintyjät välittivät hyvää energiaa yleisöönsä. Terhi Kokkonen ja Vuokka Hovatta ovat ehkä uskottavimmat laulajat ikinä. Heidän laulunsa kuulosti nyt jopa paremmalta kuin levyltä - soolot olivat upeita, ja koko nelikon laulaessa äänissä olivat kylmät väreet taatut. 

Pisteet täytyy antaa myös koko bändille siitä, että heidän soittonsa kokonaisuutena kuulosti ihan älyttömän hyvältä. Jos jotakin olisin toivonut, niin Kerkko Koskisen pianoa olisi voinut miksauksessa nostaa kuuluvammaksi. Muutoin myös miksaus oli festareiden onnistuinein; isoin bändi, mutta ei tarvetta kuulosuojaimille äänentoiston ollessa juuri oikealla taajuudella ja saundin ollessa sopivan pehmeä.

Olin erittäin onnellinen keikan kappalevalinnoista. Sain kuulla monta henkilökohtaista suosikkiani, kuten Heikko valo, Poika vuoden takaa, Vesireittejä, Kirjoituksia, Pärnu, Heppa, Sokeana hetkenä, Älä soita tänne enää koskaan, Tyttöjen välisestä ystävyydestä. Sain kuulla siis puolentoista tunnin aikana pitkän liudan lempilaulujani. <3 Osa on ollut suosikkeja jo alakoulussa, osa niistä on tullut suosikiksi aikuisena. Lisäksi, kaikki keikalla esitetyt biisit ovat laatutavaraa. Ultra Bralla kun ei musiikillisesti köyhiä lauluja ole olemassakaan. Erityisesti minua koskettivat livenä kuultuna Heikko valo, Vesireittejä ja Minä suojelen sinua kaikelta. Myös Sokeana hetkenä -laulun upeat soinnutukset pääsivät oikeuksiinsa hienosti. Pari suosikkiani minulla jäi kuulematta keikalla: Itket ja kuuntelet sekä Rubiikin kuutio. Mutta olisihan se nyt ollut ihan mahdottomuus, että joka ikinen henkilökohtainen lemppari olisi päässyt settilistalle.



Lopuksi yhteenvetona haluan sanoa, että konsertti oli hienoin, missä olen elämäni aikana ollut. Ultra Brahan tiivistyy kaikki se, mitä musiikissa arvostan. Kauniit ja mahtipontiset melodiat, musiikillisesti erinomaisesti tehdyt ja ainutlaatuiset sävellykset ja sovitukset, taidokkaat ja NEROKKAAT SANOITUKSET (erityismaininta Anni Sinnemäelle), hurjan taitavat muusikot soittamassa, kaunisääniset solistit ja taito laulaa komeasti äänissä. Arvostukseni heitä kohtaan nousi entisestään, kun sain todistaa tämän kaiken lahjakkuuden livenä. Tätä on oikea, laadukas musiikki. Oikeiden ihmisten tekemää, oikeiden ihmisten soittamaa, oikeiden ihmisten laulamaa. Oikeaa musiikkia. Sitä minä arvostan, sitä minä rakastan. On onni, että on lapsesta saakka saanut olla tekemisissä musiikillisesti ja sisällöllisesti laadukkaan musiikin kanssa. Aikuisena ei mikä tahansa kelpaakaan, kun on tottunut niin hyvälle Ultra Bran myötä.

Suuri ja nöyrä kiitos teille, Ultra Bra. Teidän paluukeikka oli parhautta. Jos vielä päätätte konsertoida, on se ihan pakko päästä näkemään. Koska faktahan on se, että nykyään ei tehdä/osata tehdä sellaista musiikkia, mitä te teette. 



Syy siihen, että tämän tekstin julkaiseminen on venynyt on se, etten meinannut löytää ensin oikeita ja osuvia sanoja. Olin niin myyty, että se ihan mykisti. Nyt vain haluaisin palata uudelleen ja uudelleen siihen hetkeen, kun olin keikalla. Se oli onnellinen hetki.

En ole kyennyt Ilosaaren jälkeen kuuntelemaan muuta, kuin Ultra Bran musiikkia. Se kertonee pähkinänkuoressa kaiken olennaisen.

- Ilona

2 kommenttia:

  1. Mä näin Ultra Bran nyt Provinssissa ja en aiemmin ollut juurikaan kuunnellut heidän musiikkiaan. Olin aiemmin kuullut heiltä ainoastaan kolme kappaletta: Sinä lähdit pois, Älä soita tänne enää koskaan sekä Minä suojelen sinua kaikelta. Tuon keikan myötä rakastuin heidän musiikkiin niin paljon, että mäkään en oo tän heinäkuun aikana oikeastaan muuta musiikkia kuunnellutkaan kun heidän kappaleitaan Spotifysta. Tilasin jopa heidän levynsä! Nyt kun tunnen heidän kappaleitaan paljon enemmän, toivon ja odotan, että he tekisivät vielä pari keikkaa jossain, että pääsisin oikein kunnolla fiilistelemään heidän musiikkiaan. Upeita artisteja kertakaikkiaan, en voi muuta sanoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Ihan huippua, että olet nyt keikan myötä löytänyt Ultra Bran! <3 Olet päässyt todellisen musiikillisen aarreaitan äärelle. Ja ihana kuulla, että minulla on kohtalontoveri sen suhteen, ettei keikan jälkeen ole muuta voinut kuunnellakaan! :D Kiitos kommentistasi, ja nautinnollisia musiikkihetkiä Ultra Bran parissa. :)

      Poista