maanantai 10. heinäkuuta 2017

Interrail 17 - Pieni vaellusreitti Cinque Terressä

Kerroin aiemmassa postauksessani Cinque Terren kahdesta maailmasta: turistien täyttämistä kylistä, mutta toisaalta rauhallisesta ja upeasta reitistä kylästä toiseen. Tämä  postaus keskittyy jälkimmäiseen.

Matkustimme Cinque Terreen nähdäksemme ainutlaatuisia maisemia yhdistettynä kalastajakylien persoonalliseen rakennustyyliin. Koska itse kylät eivät juuri erottuneet aiemmin näkemistäni, päätimme kävellä kylästä toiseen. Ajattelimme, että kauempaa katsottuna voisimme nähdä niitä maisemia, joita olimme paikalta odottanut.

Menimme aamupäivällä La Speziasta junalla Manarolaan. Suosittu reitti Manarolasta viereiseen kylään eli Riomaggioreen on Rakkauden polku (Via dell'Amore). Se oli harmi kyllä suljettu. Uumoilimme näin olevan jo netistä lukemamme perusteella. Tietä pääsi eteenpäin semmoiset reilut 100 metriä, kunnes edessä olivat rautaiset portit estämässä pääsyn reitille. Jo tällä lyhyellä matkalla huokailin ihastuksesta katsellessani maisemia. Ja mikä parasta - niitä sai katsella ihan rauhassa.


Koska Rakkauden polku oli ilmeisesti jonkinlaisten korjaustöiden  takia suljettu, päätimme etsiä vaihtoehtoisen reitin. Kysyimme reittiä paikalliselta oppaalta, ja hän varoitteli sen olevan aikamoista kiipeämistä. Meitä tieto ei hetkauttanut, sillä olimme päättäneet kävellä kylästä toiseen, oli reitti mikä tahansa. 

Jotta pääsimme reitille, kuljimme ensin kylän läpi ylämäkeen. Sen jälkeen alkoivat kapeat portaat, joilla noustiin ylöspäin. Portaat muuttuivat matkan varrella yhä vaikeakulkuisemmiksi kiviportaiksi. Reitti oli yli puoleen väliin asti jyrkkää nousua mitä kummallisinta porrasreittiä pitkin; välillä portaiden tilalla oli kallion lohkareita, jonka liukkaalta pinnalta piti koittaa löytää jalansija päästäkseen eteenpäin. Hyvin harvassa kohdassa oli köysi vieressä apuna. Tämä matkaaja veti tyylillä, jossa otettiin ensin käsillä tukeva ote ympärillä olevista kivistä, ja ponkaistiin siitä ylemmälle portaalle (joka saattoi olla yli metrin korkeammalla, kuin edellinen - liukkaana ja sileänä).  Ilman käsiä apuna ei olisi yksinkertaisesti pysynyt pystyssä - ainakaan tällainen tohelo. Maasto oli siis erittäin vaikeakulkuista, eikä turvajärjestelyistä ollut tietoakaan. Olimmehan kansallispuistossa, jota varmaankin pyritään pitämään mahdollisimman luonnontilassa. Jos siis aiot kävellä Cinque Terren seudulla kylästä toiseen, ovat lenkkarit tai vaelluskengät ehdottomat!

Vaikka eteneminen oli työlästä, hidasta ja yli 30 asteen helteessä erittäin hikistä, oli reitti vaivan arvoinen. Tämä oli sitä Cinque Terreä, jota olin tullut katsomaan! Upeita meri- ja vuoristomaisemia, joita saa pysähtyä katsomaan ilman ympärillä olevaa hälinää. Pysähdyksiä tuli matkan varrella tehtyä ihan sitä varten, että sai katsella ympärilleen. Myös pienet juomatauot olivat tarpeellisia. 1,5 litraa kahdelle henkilölle vettä oli tarpeellinen määrä ottaa mukaan. Vähemmällä ei olisi pärjännyt.


Kun pääsimme ylös korkeimmalle kohdalle, oli voittajafiilis! Reitti oli ehkä tähänastisista haastavimpia, mitä olen kulkenut. Rakas matkakumppanini kertoi vasta perille päästyämme, että netissä oli lukenut reitin sopivan vain kokeneille vaeltajille. Aivan hyvä, että sain kuulla asiasta vasta ollessamme virvokkeilla urakan jälkeen. :D

Ylhäällä maisemat olivat upeat. Meressä on jotakin mystistä viehätysvoimaa, joka yhdistettynä muutenkin upeisiin maisemiin vain korostuu. En ehkä kestä, miten kaunista siellä oli. Tällaisten näkymien todistaminen on yksi niistä syistä, miksi haluan matkustaa. Kauneudesta nauttivat ihmisen sisin alkaa kukkia ja pulputa puhtaasta ilosta, kun pääsee näkemään jotain tällaista.

Huipun jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Riomaggioren kylää. Matka oli sinne hieman lyhyempi, kuin nousu huipulle. Portaissa oli sama tyyli myös alas mentäessä. Yllä olevassa kuvassa on helppo kohta portaista, mutta antaa osviittaa niiden kunnosta.

Alas portaita tullessamme ohitimme ihanan näköisiä viinitarhoja, joita vuorten rinteillä näkyi paljon. Aidoissa luki ankarat kiellot hedelmien poimimisesta. Ihan pistää vihaksi ajatus siitä, että aiemmin jotkut kulkijat ovat vieneet viljelijöitä elannon tärvelemällä tai varastamalla heidän tuotantoaan. Aidat ja kiellot olivat varmasti tarpeelliset - kulkijaa kun on niin monenlaista tässä maailmassa.

Vaikka kävelyreitti oli siinä helteessä raskas, oli se yksi tämän reissun kohokohdista. Suosittelen Cinque Terressä vieraileville ehdottomasti kylästä toiseen kävelyä! Tahdista riippuen siihen kannattaa varata aikaa jonkin verran. Me pysähdyimme useaan otteeseen ottamaan kuvia ja ihastelemaan maisemia. Pysähdyksineen viivyimme reitillä pari tuntia. Jos Rakkauden polku on auki, on se helppokulkuinen ja nopea. Se kulkee tasaisena kävelytienä meren rantaa mukaillen, toisin kuin meidän kulkema vuoristoreitti.

Tällä tavalla koettuna Cinque Terre oli hurmaava. <3

- Ilona

Ps. Terkkuja Roomasta, reissun viimeistä päivää viedään! Lisää postauksia reilistä on tulossa, kun pääsen Suomen puolelle. Roomassa hotellin netti on olematon, eikä omaan nettiin saa yhteyttä. Palaan asiaan parempien yhteyksien päästä, arrivederci! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti