perjantai 7. heinäkuuta 2017

Interrail 16 - Cinque Terren kaksi maailmaa

Gardajärven Sirmionesta matkamme jatkui La Speziaan, joka on kaupunki Cinque Terren kylien läheisyydessä. Olen jo vuosia haaveillut siitä, että pääsen näkemään näyttävistä kuvista tutut Cinque Terren kalastajakylät. Alue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Sen kylät ja niitä ympäröivät vuoret muodostavat kansallispuiston, johon kuuluu myös vedenalainen luonto. 

Cinque Terreen kuuluu viisi pientä kylää, jotka ovat meren rannassa lähellä toisiaan. Aiemmin jyrkkä vuoristo eristi kylät niin, ettei niihin päässyt kuin vesiteitse. Maayhteys muodostettiin 1800-luvulla, kun La Spezian ja Genovan välillä rakennettiin rautatie. Niinpä nykyisin jokaisessa kylästä on oma asemansa. 

Majoittuminen Cinque Terressä on vaikeaa, sillä hotelleja on erittäin vähän (ja ne ovat kalliita). Niinpä yövyimme La Speziasta, josta pääsi junalla lähimpään kylään vain muutamassa minuutissa. Majoitus oli aivan täydellinen - rautatieaseman vieressä sijaitseva 50 neliömetrin kaunis huoneisto, jossa oli PYYKINPESUKONE! Olimme suorastaan riemuissaan siitä, että pääsimme pesemään rinkoissa painavat pyykkivuoret. Ja vieläpä ilmaiseksi! Perfetto!

Yhden hyvin nukutun yön, parin pyykkikoneellisen, ja pienellä parvekkeella rautatienäkymissä syödyn aamiaisen jälkeen lähdimme junalla kohti Cinque Terren Monterosso al Mareen, joka on kylistä pohjoisin. 

Olin silminnähden jännittynyt, kun istuimme junassa ja lähestyimme kylää. Perhoset lentelivät vatsassani, kun ajattelin pian todistavani yhden unelmieni matkakohteista. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun on odottanut jotakin itselle tärkeää asiaa todella pitkään, ja sitten sen tapahtuminen on ihan muutamasta hetkestä kiinni. Oi että, sitä odotuksen täyttymisen kutkuttavaa tunnetta!

Saapuessamme Monterosso al Mareen, olin järkyttynyt. Siinä paikassa ei ollut mitään, mitä olin kuvitellut. Se oli ihan kamala. Yksi (ruma) sana riittää kuvailemaan sitä: turistihelvetti. Ei, ei, ei! Tämän piti olla pieni kalastajakylä, jonka rinteille nousevat värikkäät ja lystikkään näköiset talot. Jossa kävellään käsi kädessä rauhallista pikkutietä kohti auringonlaskua,  ja syödään samalla pienen gelaterian kotitekoista jäätelöä. Ei sen pitänyt olla kuin Espanjan aurinkorantojen turistirysä, jossa musiikki pauhaa, lapset kirkuvat, aikuiset tuuppivat tungoksessa, ranta on täysin kansoittunut, eikä tunnelmallisuudesta tai rauhasta ole tietoakaan. 


Olin siis lievästi järkyttynyt näkemästäni ja kokemastani. Päätimme lähteä tungosta karkuun lähtemällä pientä tietä pitkin poispäin kylästä. Siellä oli rauhallisempaa, ja saimme ihastella  merellisiä maisemia ihan kahdestaan. Näkymät eivät kuitenkaan yltäneet sille tasolle, mitä ne mielikuvissani (kröhöm, Googlen kuvahaun perusteella) olivat. Tiedän, että monelle tiivis uimaranta meren rannassa on kuin unelma. Itse en kuitenkaan tältä paikalta hakenut mitään sellaista, minkä takia paikka tuntui sillä hetkellä painajaiselta. Kauniitahan merimaisemat aina omalla tavallaan ovat kuitenkin. 


Luimme netistä, että Monterosso al Mare on kylistä ainoa, jossa on uimaranta. Päätimme lähteä aika pian junalla viereiseen kylään, Vernazzaan. Jospa sieltä löytyisi sitä kaipaamaamme pikkukylän tunnelmaa.

Arvatkaapa, miten kävi. Ei hyvin. Turistimassoja ei paljon uimarannan puuttuminen haitannut - sitä makoiltiin sitten rannan kivetyksellä. Tungos oli melkein yhtä paha, kuin Monterossossa. Söimme keskinkertaiset (ja turistihintaiset) pastat, ja lähdimme kohti La Speziaa. Olo oli, kuin olisi joutunut väärän markkinoinnin kohteeksi. Kuvista etukäteen saamani mielikuva ei vastannut todellisuutta. Rauhalliset, tunnelmalliset kalastajakylät olivatkin tosiasiassa vilkkaita turistikohteita, joissa ei meinannut mahtua edes hengittämään.

Seuraavana päivänä päätimme antaa Cinque Terrelle uuden mahdollisuuden. Lähestyimme paikkaa eri näkökulmasta: pienellä vaelluksella. Matkustimme junalla Manarolaan, josta halusimme kävellä viereiseen kylään, Riomaggioreen. 

Jo saapuessamme Manarolaan, minulla oli hyvät tuntemukset paikasta. Porukkaa oli paljon vähemmän aiempiin kyliin verrattuna. Kun lähdimme kävelemään kylää ylöspäin ja löysimme reitin toiseen Riomaggioreen, olin ihan myyty. Matkan varrella näimme mitä upeimpia maisemia. Tätä olin tullut hakemaan Cinque Terrestä! Kaunista luontoa, vekkulin näköisiä rakennuksia, hiljaisuutta ja rauhaa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa!



Reitti kylästä toiseen teki minuun niin suuren vaikutuksen, että teen siitä oman postauksen. Tämän postauksen opetus oli se, että aina matkakohteesta saadut mielikuvat kuvien kautta eivät vastaa todellisuutta. Näin käy tosin monesti oikeassa elämässä muissakin asioissa. Toinen opetus oli se, että pettymyksen jälkeen kannattaa katsoa asiaa toisesta näkökulmasta. Meillä se oli hiljaisen vaellusreitin valitseminen kylän ytimen sijaan. Miten erilainen mielikuva koko paikasta olisi tullut, jos olisimme käyneet siellä vain ensimmäisenä päivänä! Molemmat päivät olivat kuin eri maailmoista. Uuden tavan ja näkökulman etsiminen kannattaa. Ei pelkästään matkailussa, vaan monessakin tilanteessa.

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti