lauantai 1. heinäkuuta 2017

Interrail 14 - Uniikki Venetsia

Suunnitellessamme Interrailin reittiä Italiassa, meitä kohtasi runsaudenpula. Siis mikä maa! Kiinnostavia kyliä ja kaupunkeja on niin paljon, että yksin Italian kiertämiseen voisi käyttää aikaa kuukausia. Me olemme varanneet Italialle reilistämme kaksi viikkoa. Siihen on mahdutettava muutama täsmäkohde, jotka tällä reissulla haluamme nähdä. 

Yksi niistä oli ehdottomasti Venetsia. Ollessani kenttäharjoittelussa Italian pohjoisosassa neljä vuotta sitten, kävin Venetsiassa muutaman tunnin päiväreissun. Silloin tutustuimme  Venetsian vanhan kaupungin alkuosaan melko pintapuolisesti. Lyhyesti visiitistä huolimatta kaupunki teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Halusin viedä tähän romantiikan kehtona pidettyyn kaupunkiin oman rakkaani. Lisäksi, tämän pikkuhiljaa mereen vajoavan kaupungin tulevaisuus on epäselvä, vaikka vajoamista yritetäänkin jatkuvasti estää. Ennen mitään lopullista halusin nähdä tämän kulttuuriaarteena pidetyn kaupungin vielä kerran.

Koska yöpyminen Venetsiassa olisi maksanut maltaita, yövyimme sen lähellä sijaitsevassa Trevisossa. Treviso itsessään oli kovin tavallinen, jopa mitäänsanomaton kaupunki. Se oli kuitenkin vallan mainio yöpymispaikka Venetsiaan haluaville - hotellien hinnat moninkertaisesti halvemmat. Junalla Trevisosta Venetsiaan pääsi alle puolessa tunnissa. 


Tällä kertaa halusin sukeltaa syvemmälle Venetsian kanavien ja kapeaakin kapeampien kujien uumeniin. Päätimme kulkea kävellen, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut kalliit kyydit vesiteitse. Muuta liikennettä Venetsiassa ei ole tarjolla, mikä on erittäin hyvä asia. On ihanaa kävellä kaduilla ja kujilla, joita moottoriajoneuvot eivät ole pilaamassa. Venetsian vesi oli jo tarpeeksi vihreää - se ei kaipaa enää lisää saastuttajia.

Lähdimme suunnistamaan rakennuksessa olevien kylttien perusteella ensin kohti kuuluisaa 1500-luvulla rakennettua Rialton siltaa (alhaalla kuvassa), ja sen jälkeen Pyhän Markuksen aukiolle (Piazza San Marco). Olisimme ehkä päässeet helpommalla katsomalla suorimman mahdollisen reitin Google Mapsista, mutta halusimme mielummin kävellä kiireettömästi paikallisella ohjeistuksella. Se oli hyvä valinta, sillä matkan varrella näimme mitä suloisimpia pieniä siltoja, pikkuruisia kujia, lämpimän sävyisiä ja hieman ränsistyneitä taloja, loistokkaita kirkkoja ja naamioita myyviä putiikkeja.


Harhailu pieniä kujia pitkin kohti Pyhän Markuksen aukiota kannatti. Aukio oli kerrassaan upea. Se oli näyttö siitä, miltä Venetsia on näyttänyt täydessä loistossaan. Valtavat upeat rakennukset tuntuivat epätodellisilta pienten kujien jälkeen. Olo oli hölmistynyt, kun noin pari metriä leveän ja värikkään kujan jälkeen löytää itsensä seisomasta keskellä tilavaa aukiota, jota kehystää vaaleat rakennukset.

Valitettavasti aukio houkutteli paikalle myös suuria massoja muita ihmisiä. Ja lintuja. En tiedä, kumpi ryhmä ahdisti enemmän: ympäriinsä kameroiden kanssa törttöilevät turistit, vai liian läheltä liihottavat linnut. Vaikka aukio olikin kaunis, ei se levottomuutensa puolesta houkutellut viettämään aikaa siellä pidempään. Ihastelimme sitä tovin, ja jatkoimme matkaa.


Lähellä aukiota oli kuuluisa Huokausten silta (Ponte dei Sospir, kuvassa alhaalla). Silta yhdistää vankilan ja Dogen palatsin. Tarinan mukaan vankilaan joutuneet vangit näkivät Dogen tuomioistuimesta tullessaan auringon viimeistä kertaa ja huokaisivat. Ehkä kuuluisin sillan ylittänyt henkilö on Casanova. Silta itsessään on melko pieni ja vaatimatonkin, mutta tarina sen ympärillä tekee siitä omalla tavallaan kiehtovan.

Venetsia on täynnä kauniilta pieniä siltoja. Ne söpöimmät löytyivät hieman piilosta sivukujilta. Venetsiassa vieraileville suosittelenkin lämpimästä kaupunkiharhailua, jossa hortoillaan pitkin kujia, ylitetään suloisia pieniä siltoja, katsellaan kanaalissa lipuvia gondoleita, löydetään vahingossa herttainen gelateria, ja jatketaan matkaa kera suussa sulavan gelaton. Ihan parasta.


Nähtyämme nämä kuuluisat sillat ja aukion kirkkoineen, lähdimme suuntaamaan takaisin kohti historiallisen kaupunginosan toista päätä ja rautatieasemaa. Matkan varrella todistimme jälleen mitä ihanimpia yksityiskohtia. Eniten minua miellyttää Venetsiassa sen yhtäaikainen kauneus ja rosoisuus. Osa rakennuksista on koristeellisia ja hohdokkaita, osa taas vanhoja ja ränsistyneitä. Joku voisi sanoa, että rumia. Minä en. Mielestäni ne kertovat upealla tavalla kaupungin historiasta, ja pitävät yllä sen romanttista tunnelmaa. Hienostuneisuuden ja karheuden vastapaino rakennuksissa on mielenkiintoista ja kaunista.

Tunnelmaltaan Venetsia oli ahdas. Kesäkuu ei ole niin kiireinen, kuin heinäkuu ja elokuu, mutta minun makuuni porukkaa oli turhan paljon. Väenpaljous vaikutti osaltaan siihen, että romanttisena tunnettu kaupunki ei ehkä ollut niin romanttinen, kuin kuvitelmissa. Puitteet tässä historiallisessa ja upeassa kaupungissa romanttiselle lomalle on, mutta lukemattomat kanssaihmiset ''hieman'' vaikuttavat tunnelmaan.


Venetsia oli ihana. Kuitenkin se yksi päivä siellä oli sopiva aika vierailulle siinä kuumuudessa ja tungoksessa. Hiljaisempana ja viileämpänä aikana siellä olisi viihtynyt huomattavasti pidempään.

Ja vielä se, mikä kaikkia kiinnostaa: haiseeko Venetsiassa. Ottaen huomioon, että hellettä oli reippaasti yli 30 astetta varjossa, olisi voinut haista enemmänkin. Esimerkiksi Kölnissä lehahteli nenään hyvin samankaltaisia tuoksahduksia - niin kuin lähes kaikissa suurkaupungeissa. Hajun takia kenenkään ei siis Venetsiaa kannata jättää käymättä. Vaikka olisikin samanlainen hajuherkkis, kuin allekirjoittanut. Venetsia kun kuitenkin on täysin uniikki ja omalaatuinen kaupunki. Toista samanlaista ei ole.

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti