torstai 15. kesäkuuta 2017

Interrail 6 - Kölnissä on muutakin kuin tuomiokirkko

Valitsimme Kölnin yhdeksi kohteeksemme reilillä, sillä sieltä löytyy legendaarinen Kölnin tuomiokirkko. Ehdimme kuitenkin tehdä päivän aikana muutakin, kuin ihastella tuota goottilaisen tyylilajin jättiläistä. Pakko tosin myöntää, että kirkko komeudessaan jäi minulle mieleen Kölnin tärkeimpänä nähtävyytenä. 


Kölnin tuomiokirkolta suunnistimme jalan kohti Rein-joen varrella sijaitsevaa suklaamuseota (saksaksi Schokoladenmuseum).  Saksan neljänneksi suurin kaupunki tuntui olevan museoiden ystävien aarreaitta - museoita löytyi joka lähtöön. Me kuitenkin valitsimme vierailukohteeksemme perinteisten museoiden sijasta juuri suklaamuseon. Tarvitseeko sitä herkkusuun edes sen enempää selitellä? 

Suklaamuseo yllätti positiivisesti. Opin siellä äärettömän paljon uusia asioita suklaan valmistuksesta, raaka-aineista, terveysvaikutuksista, historiasta sekä kulttuurihistoriasta. Museo oli rakennettu siten, että ensin vierailijat tutustuvat suklaan raaka-aineisiin ja niiden alkuperämaihin. Sen jälkeen keskitytään suklaan vaikutuksiin ihmisen kehossa, sekä sen historiaan. Museossa oli myös suklaatehdas, jossa pääsi vaihe vaiheelta seuraamaan suklaan valmistuksen saloja. Valmiiden suklaiden liukuhihnalla oli ''laaduntarkkailupainike'', jota painamalla sai maistiaisen tuoretta suklaata. Innokkaimpia laaduntarkkailijoita olivat lapset. Eräskin pieni laaduntarkkailija piti vanhempansa toimesta ohjata (lue: raahata) napin kohdalta pois. Laatua oli tarkkailtu siihen malliin, että suklaata oli jo ympäri naamaa. Suklaatehtaan jälkeen museossa pääsi tutustumaan vielä kattavasti suklaan kulttuurihistoriaan. 


Suklaamuseo oli kokonaisuudessaan onnistuneesti rakennettu kokonaisuus. Tieto oli esitetty mielenkiintoisesti ja selkeästi. Sopivaa vaihtelua museoon toivat suklaatehdas sekä kasvihuone, johon oli luotu kaakaopavuille otollinen ilmasto. Kasvihuoneessa pääsi kokemaan sen, miltä trooppinen ilmasto tuntuu. 

Myös suklaan valmistuksen varjopuolia oli tuotu esille. Kaakaopavut kasvavat maailman köyhimmissä maissa. Viisi suurinta kaakaopapujen tuottajamaata ovat Norsunluurannikko, Ghana, Indonesia, Nigeria ja Kamerun. Jopa suomalaiset suklaanvalmistajat ovat myöntäneet, että Suomessa valmistettavaan ja myytävään suklaaseen on voitu käyttää lapsityövoimaa. Samaan aikaan, kun tuottajille maksetaan kaakaopavuista yhä vähemmän, nousee valmiin tuotteen hinta länsimaissa. Reilun kaupan sertifikaatilla myytävät suklaat takaavat tuottajalle asianmukaisen korvauksen ja työolot, mikä on tärkeää lapsityövoiman ehkäisemisen ja lopettamisen kannalta. 

Suklaamuseossa esiteltiin, miten suklaata valmistavat yritykset ovat tehneet hyväntekeväisyyttä maissa, joissa kaakaopapuja viljellään. Eniten minulla pisti silmään  suuryritys Nestlén yritys näyttää hyväntekijältä. Lukuisista ihmisoikeusrikkomuksista tunnettu yritys kertoi, miten on lahjoittanut miljoonia siihen, että Afrikkaan perustettaisiin kouluja. Yrityksistä suurin oli kuitenkin lahjoittanut selvästi vähiten, ja sen hyväntekeväisyysteksti oli moninkertaisesti muita lyhyempi. Henkilökohtainen Nestlé-boikottini jatkuu siis edelleen. (Yrityksen toiminnasta voi lukea pääpiirteitä erimerkiksi täältä.)

Olen tyytyväinen, että käytimme pari tuntia aikaa tähän mielenkiintoiseen ja opettavaiseen museoon. Sain paljon uutta tietoa ja ajateltavaa. Lopuksi kävimme museon yhteydessä olleessa suklaapuodissa, josta löytyi suklaata joka lähtöön. Ihan harmitti, ettei voinut ostaa tuliaisia Suomeen - suklaat kun olisivat sulaneet alta aikayksikön usean viikon reppureissaamisen tuloksena. Laatusuklaasta tai suklaisesta esineestä olisi tullut vain löllö ruskea kasa ennen kotiin pääsemistä. Illaksi ostin kuitenkin itselleni pienen herkun hotellihuoneeseen: Reilun kaupan valkosuklaata pistaaseilla. Oli ihan törkeän hyvää!



Suklaamuseon jälkeen kuljimme Rein-joen vartta pitkin kohti kuuluisaa Hohenzollernin siltaa. Ohitimme sitä kohti kävellessämme myös vanhan kaupungin, jonka kuuluisimmat talot ovat yläpuolella olevassa kuvassa. 

Hohenzollernin sillasta teki viehättävän se, että rakastavaiset ovat kuorruttaneet sen reunat ikuista rakkautta symboloivilla lukoilla. Pitkän sillan kaiteet reunat olivat niin lukkoja tulvillaan, että tyhjää kohtaa olisi ollut vaikea löytää. Joissakin kohdissa oli oikeita lukkojen rimpsuja, joissa toisia lukkoja oli lukittu sillassa jo kiinni oleviin lukkoihin. Vaikka tällainen rakkauden lukkojen kollaasi ei olekaan ainoa laatuaan, teki se silti minunlaiseen romantikkoon vaikutuksen. Se toimi myös hienona tilataideteoksena. 



Mainittakoon Kölnistä vielä sen verran, että suosittelen siellä majoituksen ottamista keskustan liepeiltä. Omamme oli noin 5 kilometrin päässä, joten kuljimme kaupunkiin julkisilla. Enpä ole koskaan törmännyt suurkaupungeissa yhtä epäselviin julkisen liikenteen ohjeisiin. Hotellin työntekijät eivät myöskään olleet halukkaita auttamaan. Kysyessämme viimeisenä aamuna, mistä voimme ostaa lipun ratikkaan, oli vastauksena olkien kohautus. Onneksi selvisimme rautatieasemalle ajoissa omin avuin. 

Köln oli mukava nähdä kerran omin silmin. Erityisesti Kölnin tuomiokirkko oli nähtävyys, jonka olen halunnut elämäni aikana todistaa. 

Matkamme jatkui Kölnistä Ranskan Colmariin. Sieltä on tulossa postaus pian! :) 

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti