torstai 29. kesäkuuta 2017

Interrail 13 - Levähdyspaikkassa

Wienin jälkeen suuntasimme juhannuksen viettoon lähelle Italian rajaa, pysyen silti vielä Itävallan puolella. Kylä oli niin pieni, etten edes muista sen nimeä. En muistanut siellä ollessanikaan. Pari kertaa kysyin sitä mieheltä, mutta sitä viidettä kertaa en enää kehdannut. Kylän nimi ei vain jättänyt muistijälkeä aivoihini. Klagenfurtin ja Villachin välissä se kuitenkin sijaitsi. 

Ei ollut herkkua kiivetä kuumaakin kuumemmassa (yli 30 asteen) helteessä rinnettä ylös majapaikkaan. Kartassa korkeuserot eivät näkyneet hotellia varatessamme, joten parin kilometrin nousu rinkat selässä tukalassa helteessä tuli yllätyksenä. Sellaisina hetkinä sitä miettii, että on tämä kesähelteessä reilaaminen höpöhommaa. Tuo tunne onneksi katoaa sillä hetkellä kun pääsee perille, ja saa painavan rinkan pois selästä.

Monien tuskaisten askelten, hikoiluttavien mutkien ja puuskuttavien pysähdysten jälkeen pääsimme hotelliimme. Siellä meitä oli vastassa majatalomainen hotelli, jonka yläkerrassa oli huoneet, ja alakerrassa ravintola. Pihalla oli uima-allas ja seinän vierustalla kasvoi ruusuja. 

Vierailumme siellä ei ollut kovin Interrail-henkinen. Emme nimittäin poistuneet hotellin alueelta kertaakaan siellä ollessamme. Seikkailijat vauhdissa! :D Kun hotellista löytyi kelvollista ruokaa ja erinomaista jälkiruokaa tarjoileva ravintola sekä ulkona löhöilyyn sopivat puitteet, emme kokeneet tarvetta lähteä sieltä kävellen monen kilometrin päähän katsomaan pienen ja hiljaisen kylän meininkiä. Sen sijaan nautiskelimme ylhäisen yksinäisyyden tunteesta hotellin pihalla, missä meidän lisäksi auringosta nautti välillä kaksi ihmistä. Omaa rauhaa siis oli vallan mukavasti.

En ehkä tiedä ihanampaa tunnetta, kuin makoilla ulkona hyvässä ilmassa, täydessä hiljaisuudessa, ja lukea fiilikseen sopivaa kirjaa. <3


Vietimme siis vallan leppoisat ja mitään tekemättömät kaksi yötä tässä pienessä paikassa. Paitsi itse huone ei ollut minun näkökulmastani kovin leppoisa. Siellä ollessamme huoneesta löytyi viisi hämähäkkiä. Ei mitään miellyttäviä huonekavereita niitä tosissaan pelkäävälle. Ensimmäisen huomasin, kun olin menossa nukkumaan. Lukulamppu oli vielä päällä, ja olin ehtinyt torkahtaa. Kun avasin silmäni, näkyi lukulampun valossa katossa suoraan yläpuolellani isokokoinen ja pitkäjalkainen hämähäkki, joka kutoi ahnaasti verkkoa. Voi sitä kauhun määrää! Vaadin miestäni listimään sen heti paikalla. (Itse olin siinä vaiheessa ampaissut huoneen kauimmaiseen nurkkaan nyyhkimään peloissani.) Yllätyksekseni hänellä olikin hämppeihin lempeämpi suhtautuminen - hän ohjaili (minun mielestäni tuskallisen hitaasti) hämähäkin paperin avulla ikkunalle ja siitä ulos. Ja minä kun luulin olevani meistä se viherpiipertäjä! Samana iltana huoneesta löytyi vielä toinen lajitoveri. Seuraavana päivänä kolmas. Yhtä oma hämähäkkimieheni yritti vaivihkaa ohjailla minun huomaamatta ulos, etten turhaan hätääntyisi. (Ihan kun en huomaisi, kun toinen hiissaantuu eteenpäin hitaasti kumarassa paperi kädessä.) Viimeinen hämppi oli lähdön hetkellä sanomassa heipat hellehattuni päällä. Sanoin ilomielin heipat sille huoneelle, vaikka hotellin piha olikin mitä miellyttävin, ja henkilökuntana ollut perhe mitä ystävällisin.  

Perheen ystävällisyydestä kertoo se, että kun pyysimme heitä tilaamaan meille taksin rautatieasemalle mennäksemme, tarjoutuivat he viemään meidät. Eräs perheen nuorista ajoi meidät hieman isomman kylän asemalle. Kysyessämme sopivaa summaa kyydistä, hän kieltäytyi ottamasta maksua vastaan. Voi, miten hyvä mieli sellaisesta hyväntahtoisesta ystävällisyydestä ja pyyteettömyydestä tulee! Jätimme hänelle maksun kielloista huolimatta, kiitokseksi kyydistä ja myös suuresta ystävällisyydestä.

Matkamme jatkui Itävallasta Italian puolelle. Venetsiasta on tulossa postaus huomenna, pysykäähän kuulolla! :)

- Ilona

Ps. Oli pakko vielä kerran kysyä sen kylän nimeä. Se on Techelsberg. En muista vieläkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti