lauantai 15. huhtikuuta 2017

Aikuinen lapsi pääsiäislomalla


Ihanaa; kauan toivottu ja odotettu pääsiäisloma on täällä! Yksi päivä on lomailtu vanhempieni luona hemmoteltavana, ja kolme täyttä lomapäivää on jäljellä. On ihanan vapauttava tunne tietää, että vapaapäiviä on useampi kuin tavallisesti. Jo pelkkä ajatus siitä, että on lupa rentoutua kokonaista neljä päivää, tekee olon vähemmän stressaantuneeksi. Viikonloppuisin kun usein tuntuu, että sunnuntaina ajatukset alkavat jo kääntyä kohti maanantaita.

Olen ollut yökylässä vanhempieni luona viimeiset kaksi yötä. Välillä oma olemus aikuisena yökyläilijänä omassa lapsuudenkodissa huvittaa. Sitä muuttuu ikään kuin aikuiseksi lapseksi. En tiedä, kokevatko muut samoin. :D Esimerkkinä tästä toimii esimerkiksi se, että yhdessä ruokaa laitettaessa saattaa tulla kysyneeksi äidiltä neuvoa pieneenkin asiaan. Sellaiseen asiaan, jonka omassa kotona kyllä päättelisi ihan itse. Lapsuudenkodissa myös kaikki tunteet, mukaan lukien ne pienetkin ärtymyksen aiheet, saavat näkyä. Ihan lapsellisuuteen ja hupsuuteen asti. Oman lisämausteen tähän antaa vielä se, että omat perheenjäsenet tietävät varsin hyvin jo non-verbaalisesta viestinnästä, milloin mikäkin tunne nousee pintaan. 

Ehkä aikuiseen lapsellisuuteen vaikuttaa myös se, että pääsiäisen viettoon kotiin tullessani meitä kaikkia aikuisia lapsia odotti oma Kinder-muna. Ainoa eroavaisuus 15 vuotta takaperin saatuun Kinder-munaan on se, että nyt sitä ei tarvinnut etsiä suklaamunakartan avulla, vaan se löytyi olohuoneen kulhosta. Ulkoisesti olin minua odottavasta Kinder-munasta ihan cool, mutta sisäinen lapseni ilakoi. On turvallista ja jotenkin ihanaa, että jotkut asiat eivät muutu.

Herkuttelu kuului olennaisena osana perheemme yhteiseen pääsiäisen viettoon. Graavilohta, sienisalaattia, poronkäristystä ja lammasta ruoaksi, ja jälkiruoaksi äidin tekemiä rahkapullia ja -piirakkaa sekä pashaa, ja lisäksi minun leipomia bebe-neliöitä. Kyytipoikana vielä hieman suklaamunia. Olo on kovin tyytyväinen, vaikka mahassa vähän kipristelee.


Tänään menen takaisin omaan kotiini, ja muutun taas aikuiseksi aikuiseksi. Kotona odottavat pyykit, siivous ja jääkaapin täydentäminen lähikaupassa. Siellä kuitenkin odottaa myös maailman mukavin sohvan nurkkaus, johon aion käpertyä viltin alle lukemaan kirjaa. Kotona tulee loman aikana myös olemaan terapeuttisia hetkiä ystävien kanssa keskustellen, sekä ensi kesän reissun suunnittelua ja fiilistelyä oman kullan kanssa. Ei siis lainkaan huonolta kuulosta sekään. 

Aurinkoista pääsiäistä kaikille! <3



- Ilona

Ps. Kinder-munissa on paras suklaa, mitä suklaamunista löytyy. Sisältä löytyvä yllätys on kuitenkin turhakkeista turhakkein. Siksi mietin, miksei Kinder-munia voisi olla myytävänä vaihtoehtoisesti myös ilman sitä yllätystä? Tällaisille aikuisille lapsille. 

Psst! Tässä vielä ajankohtainen linkki omaan Kinder-juustokakun reseptiin herkullisia hetkiä kaipaavalle. :)

2 kommenttia: