sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Konsertissa / Karismaattinen Juha Tapio

Teatterin lavalla on himmeä, tunnelmallinen valaistus. Lavan keskelle on tuotu yksi korkea tuoli ja kolme kitaraa. Pieni yleisössä käyvä puheensorina lakkaa hetkittäin; joko nyt illan esiintyjä tulisi lavalle. Hän astelee pitkän olemuksensa kanssa yleisön eteen. Puhuu kauniisti, ottaa kitaran käsiinsä, ja alkaa laulaa. Ja hän laulaa ja tulkitsee upeita tekstejään niin herkästi ja voimakkaasti yhtä aikaa, että sydän meinaa pakahtua onnesta, toivosta, ilosta ja vähän murheestakin. Päällimmäiseksi ajatukseksi jää silti aina toivo. Siinä on jotakin äärimmäisen kaunista. 

Juha Tapio ei kaipaa lavalle bändiä. Hänen karismansa täyttää koko tilan. ''Ittekseen'', niin kuin kiertueen nimikin kertoo. Muuta ei tarvita. Siinä jos jossakin on aitoa taitoa. Karisman voimasta huolimatta tämän lahjakkuuden olemuksesta paistaa myös nöyryys. Karisma, herkkyys, voima, nöyryys ja lahjakkuus - siinä vasta kvintetti. 

Taidokkaasti ja kauniisti kirjoitettujen laulujen sanat ja tarinat pääsevät paremmin esille riisuttuina versioina, joissa Juha Tapio soittaa kitaraa ja laulaa. Tämä oli minulle neljäs hänen konsertti. Niistä kaksi on ollut bändin kanssa yöelämässä, ja kaksi akustisena yhden ihmisen konserttina. Minuun on tehnyt suuremman vaikutuksen kuulla laulut artistin yksin kertomana. Bändsoittimet tuntuvat jopa ylimääräiseltä ja häiritsevältä siihen verrattuna, miten upealta ja vaikuttavalta hän kuulostaa itsekseen. Yksin esiintyessään hän laulaa murheet pienemmiksi, taakan kevyemmäksi, ilonaiheet kiitollisuudeksi ja epäilyksen toivoksi. Koin konsertissa ollessani, että hänen laulunsa olivat suorastaan hoitavia. 

Tällaisina versioina esitettyinä löysin hänen tuotannostaan myös paljon uutta. Kappaleita ja niiden tarinoita kuuntelee erilaisella korvalla konserttitilanteessa, kuin radiosta kuultuna.  Monet ihan uudet laulut iskivät yllättäen suoraan sydämeen, ja aiheuttivat suuren liikutuksen. (Tajusin noin neljännen laulun kohdalla, että oli virhe laittaa silmiin rajaukset.) Myös jotkut vanhoista tutuista kappaleista löysi uudella tavalla. 

Pidin siitä, miten Juha Tapio kertoi välillä eri kappaleiden synnystä tai siitä, mitä hän kappaleista ajattelee. Oli myös ihana kuulla, että vaikka suuri osa hänen kappaleistaan käsitetään romanttisesta rakkaudesta kertoviksi, hän on kirjoittanut ne tarkoittamaan myös muunlaista rakkautta. On mielestäni tärkeää, että huomioidaan myös rakkaus ystäviin, perheenjäseniin ja muihin tärkeisiin ihmisiin. Myös rakkaus heitä kohtaan ansaitsee monta hyvää laulua.

Ongelmitta konsertti ei valitettavasti sujunut. Äänentoisto petti hetkellisesti, jolloin artisti veti suvereenisti Kaksi puuta täysin ilman äänentoistoa. No, sitten paljastui, että yleisöstä löytyy sivistymätön urpo. ''Ei kuulu nyt niin hyvin!'' kuului yleisöstä huudettuna kesken ensimmäisen säkeistön. Tuli hölmistynyt olo. Mitä ihmettä, hienossa konsertissa kesken laulun (ja artistille yllättävän ja vaikean tilanteen äänentoiston pettäessä) joku kuvittelee, että hänellä on oikeus keskeyttää huudolla koko homma. Artisti vastasi huutelijalle terävästi: '' Ei varmasti kuulu, jos huudat päälle'', ja jatkoi laulua siihen mihin oli jäänyt. Tämän episodin jälkeen äänentoisto alkoi toimia, mutta huuteleva juntti sen sijaan ei hiljentynyt. Kesken spiikkauksen kuului yleisöstä huuto: ''Kato nyt tänne päin, minun sisko on oottanu puoli vuotta että näkee sinut.'' Siis mitä. Eikä öykkäröinti loppunut edes tähän. Juha Tapion kysellessä yleisöltä toivekappaleita, alkoi tämä päällepäsmäri kailottamaan huutaen pitkän matkaa laulun sanoja. Tähän esiintyjä vastasi: ''Niin kumman keikka tämä oli?'' Siihen öykkäri jatkoi vielä jotakin, että hän on tästä keikasta maksanut... Suuri peukku Juha Tapion suhtautumiselle tähän törkeään häirikköön. Oma kärsivällisyyteni ei olisi riittänyt vastaamaan ytimekkään terävästi röyhkeään käytökseen. Onneksi tauon jälkeen tästä häiriköstä ei kuulunut enää pihaustakaan. Olisiko kenties saanut palautetta henkilökunnalta käytöksestään.

Sitten vielä erityisherkän ihmisen huomio yleisön käyttäytymisestä. Muutaman ensimmäisen laulun aikana moni yleisössä oleva ihminen otti kuvia. Ei siinä mitään. Kuvia saa ottaa ikuistaakseen hienon hetken. Mutta kuvia otettiin salamalla. Ei näin. Esitykseen oli tarkasti mietitty tunnelmallinen valaistus, joka vaihteli kappaleen aikana ja kappaleiden mukaan. Omaa nautintoani häiritsi tunnelman pilaavat kirkkaat salamavalot, jotka eivät mielestäni kuulu tällaiseen tilaisuuteen. Tiedän, sisäinen Aina Inkeri Ankeinen nosti päätään. Olisi tehnyt mieli karjaista hänen tyyliinsä: ''HILJAA!!'' niille räpsyville salamavaloille. Onneksi somekansan salamavalot rauhoittuivat konsertin edetessä.

Kokonaisuudessaan konsertti oli onnistunut ja upea. Häiritsevät asiat olivat Juha Tapiosta itsestään täysin riippumattomia. Tämä konsertti oli paras mahdollinen aloitus hiihtolomalle. Olo oli konsertin jälkeen rauhallinen, kiitollinen ja toiveikas. Stressin taakka tuntui hetkellisesti keventyneen. Päässä soivat Rakastettu-kappaleen säkeet, joita en halua unohtaa.


''Älä pelkää, älä pelkää
sinä et pääse putoamaan.
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.''

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti