sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Oi Ultra Bra, KIITOS!!!

Ultra Bra sen aktiivisena aikana ja Ultra Bra vuonna 2017. Kuvat lainattu, ylempi täältä, alempi täältä.

Tällä viikolla kuulin uutisen, joka herätti minussa suurta innostusta, onnellisuuden tunteita ja  aiheutti perhosia vatsaan. Tuntuu käsittämättömältä, että yksi lapsuudestani saakka mielessäni olleista haaveistani saa yhtäkkiä mahdollisuuden toteutua. Pitkäaikaisin musiikillisen ihailuni kohde Ultra Bra tekee comebackin, ja esiintyy ensi kesänä kolmilla festareilla!!! Siis mitä!

Lapsuudenkodissani kuunneltiin paljon Ultra Brata. Niinpä minäkin lapsena opin tuntemaan Ultra Bran tuotannon hyvinkin läheisesti; Kroketti-albumin laulujen sanat tulevat vieläkin selkärangasta. Olen siis suorastaan kasvanut lapsuudessani Ultra Bran musiikin kanssa. Kaikkia laulujen sanojahan ei alakouluikäinen ymmärtänyt, mutta se ei mieltymystä haitannut. Muistan vieläkin Lähetystyö-laulua kuunnellessani mieltäni vaivanneet kummalliset ajatukset ja kysymykset. Tai Pärnu-kappaleen soidessa minulle tulleet mietteet ja mielikuvat yksinäisistä vanhuksista. Puhumattakaan Hepan tunnelmasta, jota en ihan käsittänyt, mutta pidin jännästi virittäytyneenä. Aikuisena samoja lauluja kuunnellessani on ollut mielenkiintoista huomata, miten hyvin lapsuudessa koetut ajatukset ja tunteet muistuvat edelleen mieleen, ja miten uusia ulottuvuuksia lauluista löytää vuosien saatossa.

En kuunnellut Ultra Brata ainoastaan vanhempien sitä kuunnellessa. Monesti koulusta kotiin tullessani laitoin olohuoneen CD-soittimeen Ultra Bran levyn, kuuntelin lauluja ja pohdin niitä, ja lauloin tietysti täysillä mukana. Alle 10-vuotiaana. Olen niin tyytyväinen siihen, että olen saanut lapsuudessani rakastaa näin älyllisesti ja musiikillisesti mahtavaa materiaalia, enkä sellaista älyvapaata jumputusta (jota musiikiksi kovasti kutsutaan), mitä moni lapsi nykyään kertoo kuuntelevansa.

Kuva lainattu täältä.
Rakkaiden Ultra Bran muistojen rinnalle nousee myös suuri pettymys. Muistan, miten vuonna 2001 katsoin televisiosta jäähyväiskonserttia. Elin koko konsertin tunteella mukana.: nautin, nauroin ja itkin. Olin myös hetken vihainen, kun äiti kehtasi vastata olohuoneen lähellä sijainneeseen lankapuhelimeen ja puhua hetken konsertin päälle. Tämä herkkäsielu  ei moisesta keskittymisen häiritsemisestä pidä. Olin tuolloin 10-vuotias, ja olin sydämestäni harmissani siitä, etten koskaan päässyt näkemään lempibändiäni livenä.

Ultra Bran kuunteleminen ei ole lakannut missään vaiheessa elämää. Teini-ikäisenä kuuntelin sitä sekä yksin että yhdessä - muistan laulaneeni eräänä yönä sen lauluja kavereiden kanssa kylppärin lattialla. Kun menimme pelaamaan kesällä krokettia porukalla, soi autossa (yllättäen) Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia. Ei varmaankaan ole ihme, että Scandinavian Music Groupista on tullut minulle Ultra Bran jälkeen toinen rakkain suomalainen bändi. Sen olenkin päässyt näkemään useampaan kertaan livenä, ja odotan innolla seuraavaa kertaa.

Aikuisiällä olen löytänyt uusin silmin Ultra Bran ihanan tutusta tuotannosta uusia lemppareita. On ihan parasta, että sama musiikki kestää aikaa ja seuraa elämänvaiheesta toiseen mukana. 

Koska Ultra Bra on seurannut minua lapsuudesta aikuisuuteen oikeastaan koko elämäni läpi, olen niin älyttömän onnellinen tästä ensi kesän comebackistä. IHAN PARASTA! Kylmät väreet käyvät jo ajatuksesta! En ehkä kestä. Sanat eivät oikein riitä kuvaaman sitä, miten huikealta tämä tuntuu. Ei voi muuta sanoi, kuin KIITOS ULTRA BRA! <3 

En oikein tiedä, miten maltan odottaa ensi kesään. Ehkä kuuntelemalla nonstoppina koko tuotantoa läpi. Jänskää tässä minulle on se, että en ole eläessäni käynyt kunnollisilla festareilla (Simerockia ei oikein ehkä lasketa). Toivottavasti monet ennakkoluuloistani ja epäilyksistäni festareita kohtaan todistetaan vääräksi, ja saan nauttia Ultra Bran keikasta täysin siemauksin, ilman ympärillä olevien kanssaihmisten epämieluisia edesottamuksia.

- Ilona

Ps. Ennen tämän kuulemista olimme jo suunnitelleet suhteellisen pitkälle ensi kesän juttuja. Saamme kuitenkin taituroitua Ultra Bran näkemisen suunnitelmiimme mitä parhaimmalla tavalla. Keikka tulee kruunaaman jo valmiiksi kovasti odotetun kesän! Liput olen päättänyt ostaa meille toukokuussa koittavan neljännen vuosipäivän kunniaksi, sillä pidämme molemmat Ultra Brata suuressa arvossa. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti