keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Rooma - osa 5 - Häikäisevä Pietarinkirkko


Odotin ennen matkalle lähtemistä todella monen asian näkemistä Roomassa. Yksi eniten minua kiehtova kohde oli kuitenkin Vatikaani. Sen loisteliaisuudesta on kuullut puhuttavan paljon, eikä tieto siellä olevista kuuluisista taideteoksista ainakaan vähennä Vatikaanin kiinnostavuutta. Varasimme siis Vatikaanissa olemiseen kokonaisen päivän.

Vatikaani oli ainoa kohde, jonne matkustimme metrolla. Se oli nopeaa ja kätevää, mutta hotellilla varoiteltiin moneen kertaan metroasemilla ja metroissa kulkevista varkaista. Kyllä oli näillä leideillä käsilaukut tiukasti käsissä sekä asemalla että metrossa. Jotta en näyttäisi helpolta ryöväyksen kohteelta, yritin näyttää yli-itsevarmalta. Suorastaan tottuneelta roomalaiselta. Todellisuus oli varmaan toista, sillä huomasin pälyileväni epäilevästi jatkuvasti ympärilleni. Ympäriltänä löytää paljon epämääräisen näköistä sakkia suurkaupungissa, kun heitä oikein katseellaan etsii. Huolesta huolimatta metromatkat sujuivat kuitenkin onneksi turvallisesti.

Vatikaanin lähettyville päästyämme halusimme nähdä ihan ensimmäisenä Pietarinaukion ja Pietarinkirkon. Olen suuri Bernini-fani, joten olin suorastaan jännittynyt astuessani hänen suunnittelemalleen Pietarinaukiolle. 1600-luvulla suunniteltu ja rakennettu aukio tehtiin siksi, että mahdollisimman moni näkisi paavin, kun hän puhuu ihmisille Vatikaanin palatsista. Aukiolle mahtuu kuulemma noin 100 000 ihmistä. 





Aukiolle tullessani olin vaikuttunut. Kaarevat, pylväistä muodostuvat seinämät kehystivät ylhäällä komeilevien 140 patsaan kanssa tilan mitä upeimmalla tavalla. Silmiä hivelevää näkymää häiritsivät vain väenpaljous ja ihmisten ohjailuun tarkoitetut aitarakennelmat. Pietarinaukiolla nimittäin jonotettiin sisäänpääsyä Pietarinkirkkoon (Basilica di San Pietro in Vaticano). Aukion suuresta koosta, ihmisten määrästä ja aidoista johtuen en onnistunut saamaan siitä kaikenkattavaa yleiskuvaa, vaan ainoastaan pienen osan kerrallaan yhteen kuvaan. Lisäksi, sateen vuoksi oli melkoinen kiire päästä sisätiloihin.

Kiireellä ei kuitenkaan ollut väliä, kun jonottaa piti ulkoilmassa. Pietarinkirkkoon ei siis ollut pääsylippuja, mutta jokaisen sinne mielivän tuli käydä turvatarkastuksessa. Jonoja oli muutama, mutta ne liikkuivat hitaasti. Tai ainakin sateessa odottaessa ja ainakin sata ihmistä jonossa edellä saivat ajan tuntumaan pitkältä. En silti tässä maailmantilanteessa valittele yhtään siitä, että tällaisia turvatarkastuksia tehdään. Ainakin tietää, että vierailijoiden joukkoon ei pääse kukaan heilumaan aseiden kanssa.

Turvatarkastuksen jälkeen pääsi kävelemään Pietarinkirkkoon ja menemään sisälle. Kirkko oli näyttävä jo ulkoapäin. 



En osannut muiden Pietarinkirkon loisteliaisuudesta kertovista puheista huolimatta edes villeimmissä mielikuvissani ajatella sen olevan sisältä niin hulppea, kullanhohtoinen, koristeellinen, kaunis, ylväs, ja säihkyvä. Sellaiseen yltäkylläisyyden määrään ei vain voinut etukäteen varautua, vaan se piti kokea itse.  

Jo Pietarinkirkon koko oli jotenkin järkytys. Sana valtava tai iso tuntuu liian pliisulta kuvaamaan koko komeutta. Sen pituus on 212 metriä ja leveys 133 metriä - pinta-alaa on kokonaiset 23 000 neliömetriä. Kuvittele hurjan koon lisäksi vielä se, että joka ikinen neliösenttimetri on koristeellinen ja osa jotakin taideteosta. Huolimatonta, tyhjää kohtaa ei ole. Suurten taiteilijoiden maalauksia, veistoksia ja arkkitehtuurisia taidonnäytteitä on joka puolella, katsoi sitten alas, ylös, eteen, taakse tai sivuille. Loisteliaisuuden määrästä tulee melkein ähky, sillä aivot eivät pysty yhtä aikaa käsittelemään kaikkea sitä visuaalista informaatiota. 





Taiteen ja häikäisevän loisteliaisuuden lisäksi myös ihmisiä oli Pietarinkirkossa sankoin joukoin. Samalla hetkellä meidän kanssa oli muita vierailijoita tuhansia. On hienoa, että moni ihminen pääsee näkemään näin upean paikan. Rauhoittuminen ja hiljentyminen tässä kirkossa olivat kuitenkin silkka mahdottomuus - vaikka kukaan ei puhunut kovaan ääneen tai riehunut, oli koko ajan joku omalla tiellä tai itse oli jonkun toisen tiellä. Kuuluisimpien taideteosten luokse piti jonottaa vuoroa ja lähes raivata tiensä. Tungoksesta huolimatta kirkko oli erittäin upea kokemus, mutta väenpaljous teki tunnelmasta levottoman.


Itselleni tärkeimpiä taideteoksia Pietarinkirkossa olivat Berninin suunnittelema baldakiini eli alttarikatos, sekä Michelangelon veistos Pietà. Baldakiini on 30 metriä korkea, ja se hallitsee Pietarinkirkon yleisilmettä kaiken runsauden keskellä. Se oli todellinen katseenvangitsija. Tuntui, että se suorastaan käski katsomaan itseään. Kullatusta pronssista valmistetussa alttarikatoksessa saa pitää messun ainoastaan paavi. Bernini on muutenkin ollut suuresti vaikuttamassa Pietarinkirkon barokkityylisiin sisätiloihin. 

Michelangelon kuuluisa Pietà oli hienoa nähdä livenä. Se oli ainoa veistos Pietarinkirkossa, joka oli lasin takana. 70-luvulla eräs geologi oli saanut neronleimauksen hyökätä patsaan kimppuun pienen vasaran kanssa. Hänen oli onnistunut murtaa veistoksesta useita palasia. Silminnäkijöiden reaktio oli ollut aika uskomaton - he olivat keränneet palasia veistoksesta itselleen!? Osaa palasista ei olla vieläkään saatu takaisin. Patsasta on tämän jälkeen korjailtu entiseen muotoonsa. Onneksi hän ei sentään koko veistosta saanut tuhottua - Pietà kun on Michelangelon kuuluisimpia patsaita. Se on itse asiassa ainoa teos, jonka hän on koskaan signeerannut. 



Pietarinkirkko pisti todella pään pyörälle. Kävisin siellä uudestaan vaikka heti, sillä paljon asioita jäi varmasti ensimmäisellä käyntikerralla huomaamatta. Oi että, pääsisinpä sinne takaisin vaikka heti!

Loisteliaalta Pietarinkirkolta jatkoimme matkaa kohti Vatikaanin museoita ja Sikstuksen kappelia. Kerron niistä lisää myöhemmin. :)

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti