perjantai 30. syyskuuta 2016

Tunnelmalliset valohimmelit ja Kenkäverossa vierailu

Syksyn saapuessa ja iltojen pimetessä olen palannut ajatuksissani valohimmeleihin, jotka näin kesällä vieraillessani Mikkelin Kenkäverossa. Valohimmeleistä oli tuolloin siellä näyttely, ja ihastuin saman tien.

Himmeleitä oli koottu eri näköisiksi ja kokoisiksi. Pimeässä ne loistivat todella kauniisti. Esteetikko hurmaantui näystä saman tien. Haaveilin jo silloin, että syksyn pimeinä iltoina saisin tällaisen tunnelmavalaisimen myös omaan kotiin. Tavallisista himmeleistä en ole oikein koskaan innostunut, mutta valoilla varustettuina ne ihastuttivat suuresti.






Himmeleitä oli paikan päällä myynnissä paketteina, joista löytyy himmelin osat, valosarja sekä ohje kokoamista varten. Syöksyin innoissani katselemaan paketteja, mutta sillä hetkellä on raaskinut ostaa himmelipakettia sen korkeahkon hinnan vuoksi. Nyt syksyllä äitini yllätti minut todella iloisesti; hän oli tilannut minulle oman himmelipaketin! Pääsen siis sittenkin kokoamaan oman himmelin, ja nauttimaan sen kauneudesta kodissani. Odotan jo kovasti paketin saapumista ja himmelin kokoamista! Lupaan tehdä tänne postauksen siitä, miten himmelin kokoaminen onnistui. Jos vaikka joku muukin innostui ajatuksesta. ;)

Kenkävero oli kesällä muutenkin vierailun arvoinen paikka. On ihana, että Mikkelin keskustan tuntumasta löytyy näin idyllinen ja tunnelmaltaan maalaishenkinen paikka. Kenkäveron kauniista pihapiiristä löytyy esimerkiksi tuoreita leivonnaisia, ravintola vanhassa kartanossa, taiteilijoita myymässä töitään ladoissa sekä suomalaisia ja paikallisia tuotteita myyvä kauppa.




Kesällä Kenkäverossa oli Rantakahvila, joka oli nimensä mukaisesti rannalla. Kauniin kesäpäivän kunniaksi päätimme vierailla siellä. Oi, mikä ihana kahvila se olikaan! Kaikki oli paikan päällä valmistettua, luomua löytyi ja tuotteissa oli selkeät merkinnät laktoosittomuudesta. Jo tämä teki minuun vaikutuksen. Maistettuani valitsemiamme antimia, olin entistä vakuuttuneempi. Aivan ihanaa savulohipiirakkaa, omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, ja kyytipoikana luomu mansikkamehua. 





Kenkäverossa on myös Pauliina Rundgrenin myymälä, jossa myydään mm. hänen käsityönä tekemiään koruja. Ihastuin kovasti yhteen riipukseen. Ei ollut turha hankinta, se on nimittäin syksyn aikana useaan otteeseen riippunut kaulassani. 




Ensi kesän ohjelmaan kuuluu mökillä käydessäni ehdottomasti uusi vierailu Kenkäveroon. Mikkelissä tulee olemaan myös seuraavat asuntomessut. Täytynee ajoittaa reissu niille ajoille, jotta saa monta kärpästä yhdellä iskulla!

- Ilona

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti